Pohjois-Afrikan maat
Kuinka monta kansaa Pohjois-Afrikassa
Pohjois-Afrikan pohjoisosassa sijaitseva Pohjois-Afrikka koostuu 7 maasta. Tässä on aakkosellinen luettelo kaikista Pohjois-Afrikan maista: Algeria, Egypti, Libya, Marokko, Sudan, Etelä-Sudan ja Tunisia.
1. Algeria
Algeria on maa Pohjois-Afrikassa ja pinnalla Afrikan suurin maa ja rajoittuu Tunisiaan, Libyaan, Nigeriin, Maliin, Marokkoon ja Mauritaniaan. Algerian pääkaupunki on nimeltään Alger ja virallinen kieli on arabia.
 |
|
2. Egypti
Egypti on tasavalta itäisessä Pohjois-Afrikassa Välimeren ja Punaisenmeren rannalla. Egypti rajoittuu pohjoisessa Välimereen, koillisessa Gazan kaistaleeseen ja Israeliin, idässä Punaiseen mereen, etelässä Sudaniin ja lännessä Libyaan. Noin 80 prosenttia Egyptin asukkaista asuu lähellä suurta Niilijokea.
 |
|
3. Libya
Libya, muodollisesti Libyan osavaltio on valtio Pohjois-Afrikassa. Libya sijaitsee idässä Egyptin, kaakossa Sudanin, etelässä Tšadin ja Nigerin, lännessä Algerian ja Tunisian sekä pohjoisessa Välimeren välissä, ja lähimpänä maana on Malta.
 |
|
4. Marokko
Marokko, muodollisesti Marokon kuningaskunta, on maa Länsi-Pohjois-Afrikassa. Se on yksi Afrikan pohjoisimmista maista. Maa rajoittuu Algeriaan, Länsi-Saharaan, Espanjaan sekä Atlantin ja Välimeren alueelle.
 |
|
5. Sudan
Sudan, muodollisesti Sudanin tasavalta, jota joskus kutsutaan myös Pohjois-Sudaniksi, on maa Pohjois-Afrikassa, jota pidetään usein myös osana Lähi-itää.
 |
|
6. Etelä-Sudan
Etelä-Sudan, muodollisesti Etelä-Sudanin tasavalta, on osavaltio Itä-Afrikassa. Etelä-Sudan rajoittuu pohjoisessa Sudanin, etelässä Ugandan, Kenian ja Kongon demokraattisen tasavallan, idässä Etiopian ja lännessä Keski-Afrikan tasavallan kanssa. Kansakunta syntyi vuonna 2011 irtautumalla Sudanista.
 |
|
7. Tunisia
Tunisia, muodollisesti Tunisian tasavalta, on valtio Pohjois-Afrikassa, Välimeren etelärannikolla. Maa rajoittuu lännessä Algeriaan ja kaakossa Libyaan.
 |
|
Pohjois-Afrikan maat väestön ja pääkaupunkien mukaan
Kuten edellä todettiin, Pohjois-Afrikassa on seitsemän itsenäistä valtiota. Niistä suurin maa on väkiluvultaan Egypti ja pienin Libya. Täydellinen luettelo Pohjois-Afrikan maista, joissa on pääkaupungit , on esitetty alla olevassa taulukossa viimeisimmän kokonaisväestön mukaan.
| Sijoitus | Maa | Väestö | Maa-ala (km²) | Iso alkukirjain |
| 1 | Egypti | 98 839 800 | 995 450 | Kairo |
| 2 | Algeria | 43,378,027 | 2 381 741 | Alger |
| 3 | Sudan | 41,617,956 | 1 861 484 | Juba |
| 4 | Marokko | 35 053 200 | 446 300 | Rabat |
| 5 | Tunisia | 11 551 448 | 155 360 | Tunis |
| 6 | eteläsudan | 12 778 239 | 619 745 | Juba |
| 7 | Libya | 6,777,452 | 1 759 540 | Tripoli |
Pohjois-Afrikan maiden kartta
Pohjois-Afrikan lyhyt historia
Muinaiset sivilisaatiot
Predynastiset ja varhaiset dynastiset kaudet
Pohjois-Afrikan historia on syvästi kietoutunut joihinkin varhaisimpiin tunnettuihin ihmissivilisaatioihin. Alueen kuuluisin muinainen sivilisaatio on Muinainen Egypti, joka syntyi Niilin varrella. Esidynastian aikana (n. 6000-3150 eaa.) kehittyivät varhaiset maatalousyhteisöt ja muodostuivat poliittisia rakenteita. Tämä aikakausi huipentui Ylä- ja Ala-Egyptin yhdistämiseen kuningas Narmerin toimesta, mikä merkitsi varhaisen dynastian ajanjakson alkua (n. 3150-2686 eaa.).
Vanha, Keski ja Uusi kuningaskunta
Vanha valtakunta (n. 2686–2181 eaa.) tunnetaan Gizan pyramidien rakentamisesta, mukaan lukien faarao Khufulle rakennettu Suuri pyramidi. Tälle aikakaudelle oli ominaista keskitetty valta ja monumentaalinen arkkitehtuuri. Keski-valtakunta (n. 2055-1650 eaa.) seurasi epävakauden ajanjaksoa, ja se tunnetaan saavutuksistaan kirjallisuudessa, taiteessa ja sotilaallisessa organisaatiossa.
Uusi kuningaskunta (noin 1550-1077 eaa.) merkitsi Egyptin vallan ja vaurauden huippua. Faaraot, kuten Hatshepsut, Ehnaton ja Ramses II, laajensivat valtakuntaa ja aloittivat merkittäviä rakennusprojekteja, mukaan lukien temppeleitä ja hautoja Kuninkaiden laaksossa. Uuden kuningaskunnan taantuminen alkoi merikansojen hyökkäyksillä ja sisäisillä kiistoilla.
Karthago ja foinikialaiset
Pohjois-Afrikan länsiosaan foinikialaiset perustivat Carthagon kaupungin (nykyisen Tunisian) noin vuonna 814 eaa. Karthagosta tuli merkittävä merenkulku- ja kaupallinen voima, joka hallitsi kauppaa Välimerellä. Karthaginan valtakunta saavutti huippunsa kenraalien, kuten Hannibalin, johdolla. Hän ylitti Alpit haastaakseen Rooman toisen puunilaissodan aikana (218-201 eaa.). Karthago kuitenkin lopulta putosi Roomalle vuonna 146 eaa. kolmannen puunilaissodan jälkeen, mikä johti Rooman Afrikan provinssin perustamiseen.
Rooman ja Bysantin kaudet
Roomalainen Pohjois-Afrikka
Puunilaisten sotien jälkeen Rooma laajensi hallintaansa Pohjois-Afrikassa. Alueesta tuli tärkeä osa Rooman valtakuntaa, joka tunnetaan maataloustuotannostaan, erityisesti vehnästä ja oliiviöljystä. Kaupungit, kuten Leptis Magna, Karthago ja Aleksandria, kukoistivat Rooman vallan alla, toimien elintärkeinä kaupan, kulttuurin ja oppimisen keskuksina.
Bysanttilainen Pohjois-Afrikka
Länsi-Rooman valtakunnan kaatumisen jälkeen 500-luvulla jKr. Bysantin valtakunta (Itä-Rooman valtakunta) säilytti hallinnan osissa Pohjois-Afrikasta. Bysantin aikakaudella roomalaiset kulttuuriset ja arkkitehtoniset vaikutteet jatkuivat sekä kristinuskon leviäminen. Alue joutui kuitenkin kohtaamaan kasvavaa painetta berberiheimojen taholta ja sisäisiä kiistoja, mikä heikensi Bysantin hallintaa.
Islamilainen valloitus ja dynastiat
Varhainen islamilainen laajentuminen
700-luvulla islamilainen kalifaatti laajeni Pohjois-Afrikkaan. Alkuperäiset valloitukset alkoivat Rashidun-kalifien alaisuudessa ja jatkuivat Umayyad-kalifaatin alaisuudessa. 800-luvun alkuun mennessä suurin osa Pohjois-Afrikasta oli liitetty islamilaiseen maailmaan. Islamin leviäminen toi merkittäviä kulttuurisia, uskonnollisia ja kielellisiä muutoksia sekä uusien kaupunkien ja kauppaverkostojen perustamista.
Fatimid- ja Almohad-dynastiat
Fatimid-kalifaatti, jonka Shi’a Fatimid-dynastia perusti 1000-luvulla, perusti pääkaupunginsa Kairoon ja muutti kaupungin suureksi poliittiseksi ja kulttuuriseksi keskukseksi. Fatimidit hallitsivat suurta osaa Pohjois-Afrikasta, Egyptistä ja Levantista 1100-luvulle asti, jolloin Salah al-Dinin (Saladin) perustama Ayyubid-dynastia otti vallan.
Almohad-dynastia, berberiberberi-muslimidynastia, syntyi 1100-luvulla, ja se oli peräisin Marokon Atlasvuorilta. Almohadit yhdistivät suuren osan Pohjois-Afrikasta ja Espanjasta hallintaansa edistäen islamin tiukkaa tulkintaa ja edistäen älyllisen ja kulttuurisen kukoistuksen aikaa. Heidän hallituskautensa alkoi kuitenkin hiipua 1200-luvulla, mikä synnytti uusia voimia alueelle.
Ottomaanien aikakausi
Ottomaanien valloitus ja hallinto
1500-luvun alkuun mennessä Ottomaanien valtakunta oli laajentanut ulottuvuutensa Pohjois-Afrikkaan. Ottomaanit ottivat haltuunsa suuria alueita, mukaan lukien nykypäivän Algeria, Tunisia ja Libya. Heidän hallintonsa toi vakautta ja integraatiota laajempaan ottomaanien kauppaverkostoon, joka yhdisti Euroopan, Aasian ja Afrikan. Ottomaanien ylivallasta huolimatta paikalliset hallitsijat säilyttivät usein huomattavan autonomian, erityisesti kaukaisissa maakunnissa.
Taloudellinen ja kulttuurinen kehitys
Ottomaanien vallan alla Pohjois-Afrikassa tapahtui merkittävää kehitystä kaupassa, maataloudessa ja kaupungistumisessa. Algerin, Tunisin ja Tripolin kaltaisista kaupungeista tuli vilkkaita kaupan ja kulttuurin keskuksia. Aikana myös arkkitehtonisten ja taiteellisten perinteiden kasvu sekoittui ottomaanien ja paikallisten berberien vaikutteisiin. Oppilaitoksilla, mukaan lukien madrasat, oli ratkaiseva rooli tiedon ja islamilaisen stipendin levittämisessä.
Siirtomaakausi
Euroopan kolonisaatio
1800-luvulla alkoi eurooppalaisten kolonisaatio Pohjois-Afrikassa. Ranska aloitti Algerian valloituksen vuonna 1830, mikä johti pitkittyneeseen ja julmaan kolonisaatioprosessiin. Tunisia joutui Ranskan protektoraatin alle vuonna 1881, kun taas Italia miehitti Libyan ja asutti sitä vuonna 1911. Egyptiin keskittyneet britit perustivat muodollisesti protektoraatin maahan vuonna 1882, vaikka Egypti säilytti nimellisen itsenäisyytensä Ottomaanien valtakunnan alaisuudessa ensimmäiseen maailmansotaan asti.
Kolonisoinnin vaikutus
Siirtomaavalta toi syvällisiä muutoksia Pohjois-Afrikkaan, mukaan lukien uusien hallintojärjestelmien, infrastruktuurin ja taloudellisen hyväksikäytön käyttöönotto. Siirtomaavallat keskittyivät resurssien hyödyntämiseen ja alueen integroimiseen maailmanlaajuisiin kauppaverkostoihin, usein paikallisen väestön kustannuksella. Vastarinta siirtomaavaltaa vastaan oli laajalle levinnyttä, ja merkittävät henkilöt, kuten Abdelkader Algeriassa ja Omar Mukhtar Libyassa, johtivat merkittäviä oppositioliikkeitä.
Itsenäisyys ja moderni aika
Taistelut itsenäisyyden puolesta
1900-luvun puolivälissä itsenäisyysliikkeiden aalto pyyhkäisi koko Pohjois-Afrikan. Egypti itsenäistyi muodollisesti Britanniasta vuonna 1922, vaikka brittiläinen vaikutusvalta säilyi vuoden 1952 vallankumoukseen saakka. Libya itsenäistyi vuonna 1951 ja siitä tuli Libyan kuningaskunta. Algerian taistelu itsenäisyydestä Ranskasta huipentui Algerian sotaan (1954-1962), joka päättyi Algerian itsenäistymiseen vuonna 1962 julman konfliktin jälkeen.
Tunisia ja Marokko itsenäistyivät myös Ranskasta vuonna 1956. Siirtomaavallan päättyminen merkitsi uuden aikakauden alkua Pohjois-Afrikan maille, joille on ominaista pyrkimys perustaa suvereeneja valtioita, kehittää talouksia ja vastata sosiaalisiin ja poliittisiin haasteisiin.
Itsenäisyyden jälkeiset haasteet
Itsenäisyyden jälkeistä aikaa Pohjois-Afrikassa on leimannut sekä edistys että haasteet. Kansakunnat kohtasivat ongelmia, kuten poliittinen epävakaus, taloudelliset vaikeudet ja sosiaaliset levottomuudet. Egyptissä Gamal Abdel Nasserin johto toi merkittäviä uudistuksia ja keskittyi yleisarabismiin, mutta johti myös konflikteihin, kuten vuoden 1956 Suezin kriisiin.
Algeria, joka selvisi tuhoisasta sodasta, kohtasi sisäisiä kiistoja ja taloudellisia haasteita. Muammar Gaddafin johtama Libya harjoitti radikaalin sosialismin ja yleisafrikkalaisuuden politiikkaa, mikä johti sekä kehitysaloitteisiin että kansainväliseen eristäytymiseen.
Nykyaikainen kehitys
Viime vuosikymmeninä Pohjois-Afrikka on kokenut merkittäviä poliittisia ja yhteiskunnallisia muutoksia. Vuoden 2011 arabikevät toi alueelle dramaattisia muutoksia, jotka johtivat pitkäaikaisten hallintojen kaatamiseen Tunisiassa, Libyassa ja Egyptissä. Nämä kansannousut korostivat laajalle levinneitä poliittisen vapauden, taloudellisten mahdollisuuksien ja sosiaalisen oikeudenmukaisuuden vaatimuksia.
Nykyään Pohjois-Afrikka jatkaa monimutkaisten haasteiden ratkaisemista, mukaan lukien talouden monipuolistaminen, poliittinen uudistus ja alueellinen turvallisuus. Alueellisen yhteistyön tehostaminen, ilmastonmuutoksen torjunta ja kestävän kehityksen edistäminen ovat keskeisiä alueen tulevaisuudennäkymien kannalta.
