Luettelo Oseanian maista

Oseania on maailman pienin maanosa. Se sijaitsee eteläisellä pallonpuoliskolla, ja se koostuu Australiasta ja Tyynenmeren saarista (Polynesia, Melanesia ja Mikronesia). Toiminnallisesti pyrimme jakamaan planeetan mannerklusteriin, ja siksi kaikki saaret liittyvät Australian tai Australaasian mantereeseen. Oseania on planeetan suurin saariklusteri, jossa on yli 10 000 saarta ja 14 maata.

Luettelo kaikista Oseanian maista väestön mukaan

Kuten edellä mainittiin, Oseaniassa on 14 itsenäistä maata. Heistä väkirikkain maa on Australia ja vähiten Nauru. Täydellinen luettelo Oseanian maista näkyy alla olevassa taulukossa viimeisimmän kokonaisväestön kanssa.

Kaikilla Oseanian saarilla on alkuperäiskansoja. Eurooppalaiset valkoiset Australiassa ja Uudessa-Seelannissa muodostavat kuitenkin suurimman osan asukkaista, erityisesti brittiläisiä. Noin 32 miljoonan asukkaan Oseania on pääosin kaupunkialue. Kun 75 % väestöstä asuu kaupungeissa, 25 % valtameren asukkaista asuu maaseudulla. Australiassa ja Uudessa-Seelannissa 85 % väestöstä asuu kaupunkialueilla, kun taas saarilla suurin osa ihmisistä asuu maaseudulla.

Sijoitus	Lippu	Itsenäinen maa	Nykyinen väestö	Seutukunta
1		Australia	25 399 311	Australia
2		Papua-Uusi-Guinea	8,558,811	Melanesia
3		Uusi Seelanti	4,968,541	Polynesia
4		Fidži	884 898	Melanesia
5		Solomonsaaret	680 817	Melanesia
6		Vanuatu	304,511	Melanesia
7		Samoa	200 885	Polynesia
8		Kiribati	120,111	Mikronesia
9		Mikronesian liittovaltiot	105,311	Mikronesia
10		Tonga	100 311	Polynesia
11		Marshallsaaret	55,511	Mikronesia
12		Palau	17,911	Mikronesia
13		Nauru	11,011	Mikronesia
14		Tuvalu	10,211	Polynesia

Alueet Oseaniassa väestön mukaan

Luettelo kaikista 11 alueesta näkyy alla olevassa taulukossa viimeisimmän kokonaisväestön ja riippuvuuksien kanssa.

Australian alueiden ja maiden kartta

Oseanian maat alueen mukaan

Oseanian pinta-ala on 8 480 355 km² ja väestötiheys vaihtelee: Australia 2,2 asukasta/km²; Papua-Uusi-Guinea 7,7 asukasta/km²; Nauru 380 ha/km²; Tonga 163 asukasta/km² ja Australian alue vastaavat suurinta osaa Oseaniasta, noin 90 % mantereesta. Oseanian suurimmat kaupungit sijaitsevat Australiassa ja ne ovat Sydney, Melbourne, Brisbane ja Perth. Muita suuria kaupunkeja ovat Auckland ja Wellington Uudessa-Seelannissa sekä Port Moresby, Papua-Uuden-Guinean pääkaupunki.

Alla on luettelo kaikista Oseanian maista maa-alueen koon mukaan. Australia on suurin maa, kun taas Nauru on pienin.

Aakkosellinen luettelo Oseanian maista ja riippuvuuksista

Yhteenvetona voidaan todeta, että Oseaniassa on yhteensä 25 itsenäistä maata ja riippuvaista aluetta. Katso seuraavasta täydellinen luettelo Australian maista ja riippuvuuksista aakkosjärjestyksessä:

1. Amerikan Samoa ( Yhdysvallat )
2. Australia
3. Cookinsaaret ( Uusi-Seelanti )
4. Fidži
5. Ranskan Polynesia ( Ranska )
6. Guam ( Yhdysvallat )
7. Kiribati
8. Marshallsaaret
9. Mikronesia
10. Nauru
11. Uusi-Kaledonia ( Ranska )
12. Uusi Seelanti
13. Niue ( Uusi-Seelanti )
14. Norfolk Island ( Australia )
15. Pohjois-Mariaanit ( Yhdysvallat )
16. Palau
17. Papua-Uusi-Guinea
18. Pitcairnsaaret ( Iso-Britannia )
19. Samoa
20. Solomonsaaret
21. Tokelau ( Uusi-Seelanti )
22. Tonga
23. Tuvalu
24. Vanuatu
25. Wallis ja Futuna ( Ranska )

Oseanian lyhyt historia

Muinaiset asutukset ja alkuperäiskansojen kulttuurit

Oseania, johon kuuluvat Australaasia, Melanesia, Mikronesia ja Polynesia, on alue, jolla on rikas kuvakudos muinaisista historiasta ja erilaisista kulttuureista. Varhaisimmat siirtolaiset saapuivat Papua-Uusi-Guineaan ja Australiaan noin 60 000 vuotta sitten. Nämä ensimmäiset uudisasukkaat ovat australialaisten aboriginaalien ja papualaisten esi-isiä. Vuosituhansien aikana he kehittivät erillisiä kulttuureja, kieliä ja sosiaalisia rakenteita, jotka liittyivät syvästi maahan ja mereen.

Tyynenmeren saarille Kaakkois-Aasiasta kotoisin olevan lapitalaiset alkoivat asettua noin vuonna 1500 eaa. Ne levisivät Tyynenmeren yli ja ulottuivat Fidžille, Tongalle ja Samoalle. Lapita-kulttuuri tunnetaan monimutkaisista keramiikka- ja merenkulkutaidoistaan, mikä loi perustan sitä seuranneille polynesialaisille, mikronesialaisille ja melanesialaisille kulttuureille.

Polynesian laajentuminen

Yksi Oseanian historian merkittävimmistä luvuista on Polynesian laajentuminen. Noin 1000 jKr. polynesialaiset aloittivat poikkeuksellisia matkoja navigoiden valtameren etäisyyksillä tähtien, tuulikuvioiden ja merivirtojen avulla. He asettuivat paikoille niin kaukaisille kuin Havaijille, Pääsiäissaarelle (Rapa Nui) ja Uuteen-Seelantiin (Aotearoa). Tänä aikana kehittyi monimutkaisia ​​yhteiskuntia, joilla oli kehittyneitä sosiaalisia hierarkia, uskonnollisia käytäntöjä ja vaikuttavia rakenteita, kuten pääsiäissaaren moai-patsaat.

Eurooppalainen tutkimus ja kolonisaatio

Eurooppalaisten saapuminen Oseaniaan alkoi portugalilaisista ja espanjalaisista tutkimusmatkailijoista 1500-luvun alussa, mutta merkittävää tutkimusta tapahtui vasta 1700-luvulla. Hollantilainen tutkimusmatkailija Abel Tasman kartoi osia Australiasta ja Uudesta-Seelannista 1640-luvulla. Brittiläinen merenkulkija kapteeni James Cook teki laajoja matkoja 1700-luvun lopulla kartoittaen suuren osan Tyynestämerestä ja luomalla yhteyden moniin alkuperäiskansojen kulttuureihin.

Eurooppalainen kolonisaatio toi syvällisiä muutoksia Oseaniaan. Britit perustivat rangaistussiirtokuntia Australiaan vuodesta 1788 alkaen, mikä johti merkittävään siirtymään ja kärsimystä australialaisten aboriginaalille. Uudessa-Seelannissa brittiläinen kolonisaatio kiihtyi Waitangin sopimuksen jälkeen vuonna 1840, mikä johti maakiistaan ​​ja konflikteihin maorien kanssa. Ranskalaiset perustivat siirtokuntia Uuteen Kaledoniaan ja Tahitille, kun taas muut eurooppalaiset suurvallat, mukaan lukien Saksa ja Alankomaat, vaativat alueita Melasiassa ja Mikronesiassa.

Siirtomaa-aika ja maailmansodat

1800- ja 1900-luvun alkua leimasi Euroopan siirtomaavallan lujittaminen Oseaniassa. Vaikutukset alkuperäiskansoihin olivat tuhoisat, ja sairaudet, maan häviäminen ja kulttuuriset häiriöt johtivat heidän lukumääränsä ja perinteisten elämäntapojen huomattavaan laskuun. Lähetystyöllä oli myös merkittävä rooli alueen uskonnollisen maiseman muuttamisessa.

Ensimmäisen ja toisen maailmansodan aikana Oseanian strateginen merkitys korostettiin. Taistelut käytiin paikoissa, kuten Papua-Uusi-Guineassa ja Salomonsaarilla. Sodat lisäsivät myös Yhdysvaltojen läsnäoloa ja vaikutusvaltaa erityisesti Mikronesiassa, jossa monista saarista tuli tärkeitä sotilastukikohtia.

Tie itsenäisyyteen

Toisen maailmansodan jälkeinen aika merkitsi dekolonisoinnin alkua Oseaniassa. Monet alueet itsenäistyivät tai siirtyivät itsehallintoon. Australia ja Uusi-Seelanti, Brittiläisen kansainyhteisön dominiteetit, saivat suuremman autonomian, mikä huipentui Westminsterin perussääntöön vuonna 1931 ja sitä seuranneeseen lainsäädäntöön.

Tyynellämerellä prosessi oli hitaampaa. Fidži itsenäistyi Yhdistyneestä kuningaskunnasta vuonna 1970, Papua-Uusi-Guinea Australiasta vuonna 1975, ja muut saarivaltiot, kuten Vanuatu, Salomonsaaret ja Kiribati, seurasivat 1970- ja 1980-luvuilla. Ranskan Polynesia ja Uusi-Kaledonia ovat edelleen Ranskan merentakaisia ​​alueita, kun taas Guam ja Amerikan Samoa ovat Yhdysvaltojen alueita.

Moderni aika ja nykyajan kysymykset

Nykyään Oseania on alue, jolla on erilaisia ​​poliittisia tilanteita ja haasteita. Australia ja Uusi-Seelanti ovat kehittyneitä maita, joilla on vahva talous ja merkittävä vaikutusvalta alueellisissa asioissa. Tyynenmeren saarivaltiot kohtaavat kuitenkin ainutlaatuisia haasteita, kuten taloudellinen riippuvuus, poliittinen epävakaus ja ilmastonmuutoksen vaikutukset.

Ilmastonmuutos muodostaa eksistentiaalisen uhan monille Oseanian matalalla sijaitseville saarivaltioille. Merenpinnan nousu, äärimmäisten sääilmiöiden lisääntyminen ja koralliriuttojen rappeutuminen vaikuttavat miljoonien ihmisten toimeentuloon ja koteihin. Kiribatin ja Tuvalun kaltaiset valtiot ovat maailmanlaajuisen ilmaston edistämisen eturintamassa ja haluavat kiireellisiä toimia näiden vaikutusten lieventämiseksi.

Kulttuurillinen herätys ja identiteetti

Haasteista huolimatta Oseaniassa on ollut voimakasta kulttuurista elpymistä. Australian, Uuden-Seelannin ja Tyynenmeren saarten alkuperäiskansat vaativat takaisin kielensä, perinteensä ja identiteettinsä. Australiassa aboriginaalien maaoikeuksien tunnustaminen ja lisääntyvä perustuslain tunnustamisliike heijastavat tätä elpymistä. Uudessa-Seelannissa maorikulttuuri ja kieli ovat elpyneet merkittävästi hallituksen politiikan ja yleisen kiinnostuksen tukemana.