Luettelo Etelä-Amerikan maista
Kuinka monta maata Etelä-Amerikassa?
Vuodesta 2024 lähtien Etelä-Amerikassa on 12 maata: Argentiina, Bolivia, Brasilia, Chile, Kolumbia, Ecuador, Guyana, Paraguay, Peru, Suriname, Uruguay ja Venezuela. Ranskan Guayana on Ranskan merentakainen alue eikä itsenäinen valtio. Tällä Amerikan mantereella, jossa vallitseva kieli on espanja, portugalia puhutaan vain Brasiliassa. Tämä maa on väkirikkain noin 210 miljoonalla asukkaallaan. Brasiliaa seuraa Argentiina, jonka väkiluku on noin 41 miljoonaa.
Etelä-Amerikassa, jossa on 12 kansakuntaa, on yhteensä 422,5 miljoonaa asukasta, mikä on 5,8 prosenttia maailman väestöstä. Etelä-Amerikan asukkaat koostuvat intiaaneista, valkoisista ja sekarotuisista ihmisistä. Mantereen pinta-ala on 17 850 000 neliökilometriä, mikä on noin 12 prosenttia maailman maa-alasta. Kuten edellä mainittiin, espanja on puhutuin kieli ja asukkaat ovat pääasiassa kristittyjä.
Etelä-Amerikan matkailusta tulee yhä enemmän väestöä. Suosituimpia kohteita ovat Amazonia (Ecuador), Machu Picchu (Peru), Angel Falls (Venezuela), Torres del Paine (Chile) ja Salar de Uyuni (Bolivia).
Aakkosellinen luettelo Etelä-Amerikan maista
Vuodesta 2020 lähtien Etelä-Amerikassa on yhteensä kaksitoista maata. Katso seuraavasta taulukosta täydellinen luettelo Etelä-Amerikan maista aakkosjärjestyksessä:
| # | Lippu | Maa | Virallinen nimi | Itsenäisyyspäivä | Väestö |
| 1 |  |
Argentiina | Argentiinan tasavalta | 9. heinäkuuta 1816 | 45,195,785 |
| 2 |  |
Bolivia | Bolivian monikansallinen osavaltio | 6. elokuuta 1825 | 11 673 032 |
| 3 |  |
Brasilia | Brasilian liittotasavalta | 7. syyskuuta 1822 | 212 559 428 |
| 4 |  |
Chile | Chilen tasavalta | 12. helmikuuta 1818 | 19,116,212 |
| 5 |  |
Kolumbia | Kolumbian tasavalta | 20. heinäkuuta 1810 | 50 882 902 |
| 6 |  |
Ecuador | Ecuadorin tasavalta | 24. toukokuuta 1822 | 17 643 065 |
| 7 |  |
Guyana | Guyanan tasavalta | 26. toukokuuta 1966 | 786 563 |
| 8 |  |
Paraguay | Paraguayn tasavalta | 15. toukokuuta 1811 | 7,132,549 |
| 9 |  |
Peru | Perun tasavalta | 28. heinäkuuta 1821 | 32 971 865 |
| 10 |  |
Suriname | Surinamen tasavalta | 25. marraskuuta 1975 | 586 643 |
| 11 |  |
Uruguay | Itäinen Uruguayn tasavalta | 25. elokuuta 1825 | 3,473,741 |
| 12 |  |
Venezuela | Venezuelan bolivaarinen tasavalta | 5. heinäkuuta 1811 | 28 435 951 |
Etelä-Amerikan sijaintikartta
Atlantin ja Tyynenmeren rajamaat
Etelä-Amerikka rajoittuu Atlantin valtamereen ja Tyyneen valtamereen. Atlantin valtameren rajamaat ovat: Brasilia, Uruguay, Argentiina, Venezuela, Guyana, Suriname ja Ranskan Guayana. Ja Tyynenmeren rajamaat ovat Chile, Peru, Ecuador ja Kolumbia. Bolivia ja Paraguay ovat ainoita maita, joita ei kylpe mikään valtameri.
Maiden tosiasiat ja valtion liput
Tässä on lyhyet tiedot ja kaikkien Etelä-Amerikan maiden kansalliset liput:
1. Argentiina
 |
|
2. Bolivia
 |
|
3. Brasilia
 |
|
4. Chile
 |
|
5. Kolumbia
 |
|
6. Ecuador
 |
|
7. Guyana
 |
|
8. Paraguay
 |
|
9. Peru
 |
|
10. Suriname
 |
|
11. Uruguay
 |
|
12. Venezuela
 |
|
Etelä-Amerikan lyhyt historia
Esikolumbiaaniset sivilisaatiot
Etelä-Amerikassa asui lukuisia kehittyneitä ja erilaisia sivilisaatioita kauan ennen eurooppalaisten saapumista. Merkittävimpiä olivat Inka-imperiumi, joka hallitsi mantereen länsiosaa. Inkat, jotka tunnetaan hienostuneista tiejärjestelmistä, maatalousterasseista ja arkkitehtonisista ihmeistä, kuten Machu Picchusta, hallitsivat 1400-luvun alusta Espanjan valloitukseen asti. Muita merkittäviä esikolumbiaanisia kulttuureja olivat Muisca nykyisessä Kolumbiassa, joka tunnetaan kultatyöstään, ja Tiahuanaco-kulttuuri Titicaca-järven ympärillä.
Espanjan ja Portugalin valloitukset
1500-luvun alussa espanjalaiset tutkimusmatkailijat, kuten Francisco Pizarro, ja portugalilaiset tutkimusmatkailijat Pedro Álvares Cabralin johdolla aloittivat Etelä-Amerikan valloituksen. Pizarro kaatoi tunnetusti Inka-imperiumin vuonna 1533 ja sai Espanjan hallintaan suuren osan mantereen länsiosasta. Samaan aikaan portugalilainen vaikutus vakiintui itäosaan, erityisesti Brasiliaan, Cabralin maihinnousun jälkeen vuonna 1500. Tämä ajanjakso merkitsi laajan eurooppalaisen kolonisaation alkua, joka toi syvällisiä muutoksia mantereen väestörakenteeseen, talouteen ja kulttuuriin.
Siirtomaakausi
Siirtomaakaudella Etelä-Amerikka jaettiin Espanjan ja Portugalin alueisiin. Espanjan Amerikkaa hallitsivat New Granadan, Perun ja Río de la Platan varakuningaskunnat, kun taas Brasilia pysyi yhtenäisenä Portugalin siirtomaa. Siirtomaatalous perustui ensisijaisesti kaivostoimintaan, erityisesti hopeaan Potosín kaltaisissa paikoissa, ja maatalouteen. Afrikkalaisten orjien maahantulo tarjosi näille teollisuudenaloille tarvittavan työvoiman. Tänä aikana myös alkuperäiskansojen, afrikkalaisten ja eurooppalaiset kulttuurit sekoittuivat, mikä synnytti ainutlaatuisen modernin Etelä-Amerikan kulttuurikudoksen.
Itsenäisyysliikkeet
1700-luvun lopulla ja 1800-luvun alkupuolella Etelä-Amerikassa vallitsi vallankumouksellinen kiihko Amerikan ja Ranskan vallankumousten innoittamana. Simón Bolívarin ja José de San Martínin kaltaiset johtajat johtivat liikkeitä mantereella. Bolívarilla, joka tunnetaan nimellä ”El Libertador”, oli ratkaiseva rooli Venezuelan, Kolumbian, Ecuadorin, Perun ja Bolivian itsenäistymisessä. San Martín oli avainasemassa Argentiinan, Chilen ja Perun vapauttamisessa. 1820-luvun puoliväliin mennessä suurin osa Etelä-Amerikasta oli saavuttanut itsenäisyyden Euroopan siirtomaavallasta, mikä johti lukuisten itsenäisten valtioiden muodostumiseen.
Itsenäisyyden jälkeiset taistelut
Itsenäisyyden jälkeistä aikaa Etelä-Amerikassa leimasi merkittävä poliittinen epävakaus. Äskettäin muodostuneet kansakunnat kamppailivat sellaisten kysymysten kanssa, kuten aluekiistat, taloudellinen riippuvuus ja yhtenäisen kansallisen identiteetin rakentamisen haaste. Toistuvat konfliktit, sekä sisäiset että naapurimaiden välillä, olivat ominaisia tälle aikakaudelle. Näkyviä esimerkkejä ovat Kolmoisliiton sota (1864-1870), johon osallistui Paraguay Brasiliaa, Argentiinaa ja Uruguayta vastaan, sekä Tyynenmeren sota (1879-1884) Chilen, Bolivian ja Perun välillä.
Taloudellinen ja sosiaalinen kehitys
1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa Etelä-Amerikassa tapahtui merkittäviä taloudellisia ja sosiaalisia muutoksia. Vientisuuntautunut talous laajeni, ja hyödykkeet kuten kahvi, kumi, naudanliha ja mineraalit vauhdittivat kasvua. Tämä johti kuitenkin myös taloudelliseen riippuvuuteen globaaleista markkinoista. Yhteiskunnallisesti ajanjaksolla lisääntyi maahanmuutto Euroopasta, erityisesti Argentiinaan ja Brasiliaan, mikä lisäsi alueen kulttuurista monimuotoisuutta. Teollistuminen alkoi juurtua erityisesti Argentiinan ja Brasilian kaltaisissa maissa, mikä loi pohjan tulevalle taloudelliselle kehitykselle.
1900-luvun myllerrys ja uudistus
1900-luku Etelä-Amerikassa oli voimakkaan poliittisen ja yhteiskunnallisen mullistuksen aikaa. Monet maat kokivat sotilaallisen diktatuurin kausia, joita ohjasivat kylmän sodan dynamiikka ja sisäinen kiista. Merkittäviä esimerkkejä ovat sotilasjuntas Brasiliassa (1964-1985), Argentiinassa (1976-1983) ja Chilessä Augusto Pinochetin (1973-1990) johdolla. Sorrosta ja ihmisoikeusloukkauksista huolimatta nämä kaudet vauhdittivat myös demokratian ja sosiaalisen uudistuksen liikkeitä. Vuosisadan loppupuolella nähtiin demokratisoitumisaalto, jolloin maat palasivat siviilihallintoon.
Nykyaikainen Etelä-Amerikka
Viime vuosikymmeninä Etelä-Amerikka on edistynyt merkittävästi taloudellisessa kehityksessä, yhteiskunnallisessa edistyksessä ja poliittisessa vakaudessa. Maat, kuten Brasilia, Argentiina ja Chile, ovat nousseet alueellisiksi mahoiksi, joilla on erilaisia talouksia. Alueella on myös nähty ponnisteluja yhdentymisen lisäämiseksi, esimerkkinä Mercosurin ja Etelä-Amerikan kansakuntien liiton (UNASUR) kaltaiset järjestöt. Haasteita on kuitenkin edelleen, mukaan lukien taloudellinen eriarvoisuus, poliittinen korruptio ja sosiaaliset levottomuudet. Ympäristöasiat, erityisesti Amazonin metsien hävittäminen, muodostavat myös merkittäviä uhkia mantereen tulevaisuudelle.
